YIT

Tänään vihdoin ja viimein pääsin tutustumaan Asko-sedän työpaikkaan, Ylivieskan YIT:iin. Musta on todella mielenkiintoista päästä tutustumaan alan firmoihin, nähdä millaiselta paja ympäristö todellisuudessa näyttää, nähdä tuotteet ja niiden eri valmistusvaiheet. Tälläisiä vierailuita saisi olla perustutkinnollakin, saisi edes hieman realistisemman kuvan siitä millaista työ voi olla.

Samalla tulee tarkkailtua työntekijöitä, minkä ikäisiä, mitä sukupuolta ja ovatko he ns. onnellisia työssään vai ovatko he ihan tylsistyneitä. Tänään ainakin näytti kaikilla olevan hyvä-hitsaus-päivä, koska melkeimpä kaikki hymyilivät! Tietysti vielä näin naisena tulee tarkkailtua siisteyttä ja täytyy sanoa,että tähän asti kaikkien yritysten tilat ovat olleet siivossa kunnossa! Että eiköhän aleta pojat pitämään hallista parempaa huolta!!!

Mun turvana oli mestari Esko Ryyti, joka esitteli paikat ja kertoi firmasta. Kierros oli hyvän mittainen, sain käydä katsomassa tarkemmin yksityiskohtia ja kysymyksiin sain vastaukset. Asko kierteli mukana ja täydensi tarvittaessa. Kierroksen selvänä koho kohtana sain nähdä sedän tämän hetkisen työn ja mitä hän on hitsannut viime kuukausien aikana. Ja vaikka mulla on pitkä matka sedän tasolle, niin sekin vain kannustaa, että jonakin päivänä minäkin omaan yhtä hyvät kädentaidot.

Kierroksesta jäi hyvä mieli ja kuulemma olisi ihan mahdollista päästä joskus harjoitteluun ja ehkäpä töihinkin. Tällä hetkellä YIT:llä ei ollut yhtään naishitsaajaa. Olinpa sitten lähtiessäni niin omissa haaveissa, että unohdin vierailija kengät jalkaani ja vasta juna-asemalla huomasin tapahtuneen. Onneksi joku aina mut puottaa maan pinnalle, puhaltaa enimmät pilvet pään ympäriltä ja muistuttaa siitä, miten paljon on vielä edessä siihen, että olen valmis lähtemään töihin!

Kipinä Kilpilahdesta

Se miten päädyin metalli-alalle onkin pidempi kertomus ja monien sattumusten summa. Kaikki alkoi talvisesta Porvoosta 2010. Pitkän pätkätyövaiheen jälkeen olin ollut jonkun aikaa työttömänä kun minulle ehdotettiin että voisin hakea tulityö- ja turvallisuusvalvoja koulutukseen joka kouluttaa suoraan työhön. Kerroin heti etten tiedä tulitöistä mitään, onneksi työkkärin täti sanoi niin vakuuttavasti heidän opettavan kaiken tarvittavan, koska päätin hakea koulutukseen. Koulutusvaihe oli tiivis ja iso osa tapahtui työmaalla, Porvoon öljynjalostamolla Kilpilahdessa. Kipinäsuihkut näyttivät kauniilta ja jotenkin rälläkästä lähti niin kotoinen ääni. Katselin hitsareita työssä ja mietin miten ihmeessä ne saavat jollain paksuilla tähtisädetikuilla niin valtavia rakennelmia kasaan. Silloin sain kipinän alalle. En nähnyt kovin montaa naishitsaria ja aloin jo toppuuttelemaan hulluja unelmia olla hitsari, enkä uskaltanut siitä ääneen puhua.

Kevään ja kesän tein sen hetkisen ammattini töitä, eli työskentelin sesonkiohjaana matkailualalla. Loppukesästä palasin etelään ja hain Loviisaan ydinvoimalaan samoihin tehtäviin kuin Porvoossa. Siellä työmäärä oli hieman vähäisempi niin minulle jäi aikaa tutustua hitsareiden työhön lähemmin. Eräänä päivänä huomasin alueellani nais-hitsaajan ja menin jututtamaan häntä. Tämä nainen kannusti minua ja se sai minut innostumaan uudelleen. Kirjoitin IRC-galleriaan näin:" mulla on uus idoli HITSAAJA nimeltä LOTTA . mää taijan tietää mikä musta tulee isona. :>"

Seuraava vuosi menikin pätkittäisissä matkailutöissä ja suomen-ruotsalaisessa päiväkodissa Paraisilla. Ja taas kerran kohtalo puuttui peliin; sattumalta näin Turun AKK:n mainoksen kone- ja metallialan perustutkinnosta aamuset-lehdessä. Muutaman päivän emmin asian kanssa, mietin miten tulisin taloudellisesti toimeen, tulisko siitä yhtään mitään ja uskallanko minä. Hain kurssille, kävin haastellussa ja voitin. Marraskuussa 2011 aloitin opinnot ja joulukuussa 2012 valmistuin levyseppähitsaajaksi. Nälkä kasvaa syödessä ja seuraava targetti on hitsaajan ammattitutkinto. 

Näin minä päädyin oikealle tielle.

HOPP!

Pari viikkoa takaperin elämässäni tapahtui merkityksellinen käänne. Oli arkinen loppupäivä koulussa, luokkatoverini Siri odotteli minua verhon takana kun hitsailin viimeisiä saumoja. Samalla minä pienen virtapiikin siivittämä lauleskelin "anna arpisten haavojen olla"-kappaletta. Yhtäkkiä kuulen selkäni takaa myös miehen äänen. Olin aivan nolona, että jos joku opettaja on tullu siihen ja kuullu epävireisen laulun joka oli tarkoitettu vain Sirille. Saumahan vedetään loppuun tuli mikä tuli ja lopetettuani käännyin ja näin materiaalitekniikkaa opettaneen Ruotun Kimmon siviilivaatteissa. Hieman tästä hämmästyneenä nousin ylös ja varmaan jotakin änkytin että mitä sää täällä teet, koska Kimmo on harvemmin hallin puolella. Lyhyen ja suoran keskustelun jälkeen minulta kysyttiin että olisinko kiinnostunut pitämään blogia, jossa kertoisin millaista on opiskella metalli-alaa, miten naisena pärjää ja kertoa tuntemuksia yms yms. Taisinpa vastata tähän että "iliman muuta" ja näin minusta tuli Rakas hitsauspäiväkirja-blogin kirjoittaja.


Suosittelen kaikille näin aluksi katsomaan hitsarin työperäiset pinttymät-videon linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=hmLQaQiwnE0 jotta tiedätte mistä laulusta on kyse. HOPP HOPP!