perjantai 25. lokakuuta 2013

Kuvagalleria perustutkinnolta

Perustutkintolaisilla pitäisi olla enemmän vastaavia tehtäviä (esim. alla oleva poiju), mua kehitti kaikista eniten asiakastyöt, koska ne oli joka kerta erinlaisia ja niissä oppi kantapäänkin kautta. Enempi tuotteiden teko kehittäisi kuin se, että istuu ja hitsaa kopissa pienaa. Aika harvoin työelämässä on mahdollisuutta ihanne olosuhteissa hitsata, tuotteiden teko toisi siihen myös hieman todellisuuden tuntua.

Poijuankkuri. Opettaja Vuorisen levy- ja teräsrakennetöiden jaksolla, Tuohimetsän kanssa hitsattiin. Aina yhtä hienoa nähdä valmis tuote, vaikka en tuota alusta asti ollut tekemässä.

Cast away-levyseppä antamassa lämpöä muotoilua varten


Edellä mainittuun jaksoon kuului valmistaa kiukaan osia ja suotavaa olisi ollut saada hitsattua kiuas kasaan. Vuoriselle tehtiin pieni jäynä tähän tulipesään liittyen. Hitsasin kyljen ja Jauhiainen kävi antamassa korjauskehoituksen osalle saumaa. Myöhemmin Vuorinen tuli katsomaan ja sanoi että kaikki pitää rälläköidä pois. Vuorisen mentyä Jauhiainen tuli takaisin ja hämmästeli miksi olin hionu kaiken pois. Kerroin tapahtuneen ja siitä inspiroituneena Jauhiainen hitsasi koko kyljen. Myöhemmin Vuorinen kävi tämänkin sauman arvioimassa, tietämättä että se oli Jauhiaisen. Kyllä oli naurussa pitelemistä kun sauma oli "sinnepäin" tai "pikkuisen parempi". :) Kiuasta ei valitettavasti saatu tehdä loppuun, näyttö puski päälle. Tuohimetsä kuitenkin kokosi mun ja Sirin paloista kiukaan vuotta myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)
Nättiä ja vähemmän nättiä saumaa. :)
Etsi viisi virhettä ;)


Akselivaunun etäisempää tarkastelua

Toimiva tuote, harmi vaan että sekin päätyi jonnekkin romuläjään loppuen lopuksi.
 


Hitsaajan välipala. Viineri<3

Voi että tulee kaipuu näihin aikoihin! Alumiinipöydän jalka oli tosi vaikea hitsata tigillä. Siihen hitsattava lappu oli pieni, ja jos liian pitkäksi aikaa jäi paikalleen, lappu suli samantien piloille. Kulmakohta oli kaikista vaikein, ei oikein tiennyt mistä päin katsoo ja mistä suunnasta lisää lankaa. Hitsasin oikealta vasemmalle. Näytössä jalkalappujen hitsaus onnistui.

 
Valmis! Tämäkin oli niitä "siperia opettaa"- tekemisiä.

Muistan että meni ylitöiksi, onneksi Merilä oli iltakurssilaisten kanssa niin sain jäädä tekemään. Olin hirveän stressaantunut, aamulla oli deadline. Treenit jäi väliin kun olin ihan loppu. Enkä olis ehtiny syyä mitään. Kyllä tuntu hyvältä nähdä pöytä valmiina ja lähteä kämpille. Saumojen arvostelun jälkeen kansi liimattiin possuliimalla kiinni.

Osa näistä onnistuikin

Täydellisyyttä hipovat koukut
Haastavin materiaali tähän mennessä!

Välitaso. Perustutkinnon parasta aikaa oli ehdottomasti alumiini ja rosteri jakso. Siri on varmasti samaa mieltä :)

Tämäkin jäi possuliiman alle piiloon. Miltäköhän tuntuisi hitsata ÄLYMIINIÄ pitkästä aikaa?

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Yleisosaamisjakso

Tämän blogin syvimpänä ajatuksenahan on ollu kirjoittaa siitä millaista on olla opiskelija Turun AKK:ssa ja millaista on olla nainen tälläisellä alalla. Näin koulun loputtua, olen alkanut muistelemaan millaista oli olla perustutkintolainen ja mitä silloin tapahtui. Tämä voi saada joillekkin korviin punaa, mutta kaikki teksti tulee lämmöllä, no hard feelings!

Aloitin kone- ja metallialan perustutkinnon 2011 vuoden marraskuussa. Ensimmäiset päivät olivat hieman jännittäviä, odotin luokan koostuvan pitkälti oman ikäisistä. Ajattelin, että kaikki  "aikuiset" on töissä eivätkä täällä. Yllätyin siitä kuinka paljon 30-55-vuotiaita opiskelijoita koulussa on. Tunsin olevani ihan alta vastaaja, tuntui et oon ainut joka ei tiedä vielä mistään mitään. Oli insinööriä ja entisiä telakkamiehiä. Sitten olin minä, joka olin tehnyt kaikenlaista laidasta laitaan. Olin ollu mm. hautausmaalla, ohjaajana ja henkilökohtaisena avustaja. En ole ollu kovin ronkeli töiden suhteen. Ainut mitkä oon onnistunu välttämään on heset ja siivous. Siinä on ollu mun rima. Syvä kumarrus näille, ei yhteiskunta enkä minä pärjäis ilman siistiä ympäristöä ja höttömättö hamppareita!

Sain Nakolinnan Pentin opettajakseni ja nyt kun tunnen kaikki opettajat jollakin tavalla, Pentti on ihan passeli perustutkinto ryhmien opettajaksi. Hauska, rento ja joustava. Jos mää olisin ollu kyseinen ope, mun käpy olis palanu jo miljoona kertaa, kun aikuiset ihmiset ei osaa käyttäytyä.

Alussa oltiin paljon teoria tunneilla, se oli mulle yhtä tuskaa, en voi vaan päivä kausia istua luokassa tekemättä mitään. Mun oppimis tyyli on kuitenkin se että "tekemällä oppii", ihan niinkuin pappakin ruukasi sanoa. Koin hätää siinä etten pääse oppimaan asiaa kunnolla ellen pääse käsillä sitä kokemaan. Istuin eturivissä ja koitin tehdä muistiinpanoja, jotta pysyn paremmin kärryllä. Eräs viikko käsiteltiin sorvin teriä ja koneistamista ihan alkutekijöitä myöten. Erittäin raskas viikko henkisesti, muistan nukahtaneeni yhtenä päivänä ensimmäisen tunnin aikana, vaikka kaikkeni kamppailin ettei niin kävisi. Pahoittelin tätä Pentille koska pystyin kuvittelemaan kuinka loukkaavalta tuntuu kun oppilas nukahtaa kesken tunnin. Tässä kohtaa tulin entistä varmemmaksi siitä että haluan hitsaamaan ja pian.

Kun enimmät teoriat oli lusittu päästiin käymään hallin puolella, pää asiassa oltiin transpointin puolella, tehtiin taivutuksia ja leikattiin peltisaksilla. Kaikkea hyvin simppeliä, jotta saatiin tuntumaa. Vieläkin on tallessa ensimmäinen metallityö, mutta onhan se ihan kamala, yksikään reuna ei oo suora ja viimeistelystä ei oo kuultukkaan! Tehtiin pneumatiikka viritelmiä, pidin paljon aivojen haastamisesta, välillä tuli kamala päänsärky kun keskittyi niin kovasti. Koneistamisesta en tykänny, tuli kammo jo siitä kun jossain kohtaa mainittiin sen vaativan matemaattista lahjakkuutta. Ja se miten tarkkaa kaiken piti olla, se ei vaan sopinu mulle.

Hitsaamaan oli kova hinku, mutta aina oli joku este, ettei se onnistunu. Sitten kun saatiin jokin hitsauspaikka, siinä saatto olla yhdellä paikalla kolmekkin, koitettiin vuorotella. Ensimmäinen hitsailu koulussa tapahtui puikolla. Jaoin tämän kokemuksen Denisen kanssa, ystävystyimme koulussa, nykyään näemme vapaa-ajalla silloin tällöin. Eräs samettihousuinen PT-opettaja näytti meille paikan ja siinä vaiheessa oltiin ihan omillaan. Ei ollu mitään tietoa mitä kuuluu tehdä. Millä tavalla puikko syttyy, miten paljon virtaa pitää olla. Markus-setä auttoi meitä, laittoi virran millä olisi hyvä alapienaa tehdä. Puikko oli ihan koko ajan kiinni, eikä tienny kuinka kuljettaa sitä. Kamalia räpellyksiä, puikkoja meni hukkaan varmaan paketillinen ku ei tiedetty tai ainakaan minä en tiennyt että ne voi käyttää niin loppuun kuin päällystettä on. Mutta vihdoin ja viimein oli päästy hitsaamaan!

Tigillä hitsaamisesta muistan sen että Opettaja Vuorinen näytti miltä sauman pitäisi näyttää, vaikkei hän meidän virallinen opettaja ollutkaan. Silloin jo aloin pitämään tigistä tosi paljon. Itse opin sen että elektrodin pitää olla ihan neulan terävä, jotta hitsaaminen onnistuu. Lanka koneella päästiin myös hitsailemaan. En tienny yhtään miten kaikkia niitä nappeja pitää säätää ja saatiin joku niin vanha kone, että arvot piti säätää asteikolla 1-2-3-4. En tänäkään päivänä tahdo ymmärtää tuollaisten koneiden sielun elämää, olimpa kuinka luokkahitsari hyvänsä. Jossakin välipalautteessa kerroin huonosta opetuksesta, ettei päästä hitsaamaan, eikä ole opettajaa läsnä yms. Myöhemmin opettaja Häkkinen palkattin perustutkintolaisten opettajaksi, saattoi siis jopa olla niin että palautteen annosta oli jotain hyötyä. Uskon, että nykyisin perustutkintolaisten perään katsotaan paremmin.

Yleisosaamisjaksosta sanon sen verran, että kuka tahansa kyllä pärjää siellä oli nainen tai mies. Mielestäni yleisosaamisjakso voisi olla tiiviimpi ja paremmin suunniteltu. Uskallan puhua tästä näin rajusti sen takia kun  minä olin kuitenkin se häntäpää joka ei ollut mitään metalli alan tehtäviä ennen tehnyt ja hyvin pysyin mukana. Monesti puolet päivästä meni kirjaimellisesti ihan hukkaan kun ei ollut mitään tekemistä, istutttiin vain jossakin. Päivät loppuivat puolilta päivin tai silloin kuin huvitti, koska mitään kirjaa ei näistä pidetty. Suurinta osaa tämä ei haitannu, mutta jos miettii tehokkuutta, puolen vuoden yleisosaamisjaksosta olisi ainakin kuukauden saanut helposti pois. Koen perustutkinnon alkaneen vasta siitä kun Jauhiainen nimettiin meidän opettajaksi ja IW-hitsaukset alko.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Asenne ratkaisee

Lomilta tuli palattua ehkä hieman takki auki, kun uskoin, että kokeen teko on ihan selvä homma. Pidin niin sanottuja pekkas päiviä pois ennen koulun loppumista, hitsaamaan palasin tiistaina (1.lokakuuta). Silloitin palat ja hain leiman Jurilta. Hylky tuli että rytisi. Oli taas useammasta kohtaa vajaata. Koelupa meni siinä, leiman saisin vasta kun näyttäisin että osaan tehdä juuren varmasti. Ymmärrän kannan siihen että ei kokeet enää ole harjoituksia, siinä vaiheessa pitää jo osata, mutta usean onnistuneen juuren jälkeen, en oikein käsitä miten koe kappaleet on aina huonoja. Niin ja kaikki on ollu puhtaita vaikka lanka on menny läpi. Villapiikeiksi sellaisia langan pätkiä sanottiin.

Siitä on lanka sujahtanu läpi.
Niska on ihan jumissa. Isä on sanonu että jumi on voimaa. On ollu suuri työ kanavoida kaikki kivun käsittely ja huonot tuntemukset sellaiseksi kehittäväksi energiaksi. Oon tosi huono valehtelemaan, enkä pidä valehtelusta. Joskus olisi ihan tyylikästä johonkin heittää jokin pieni valkoinen valhe, mutta mulla se kirpasee. Itseäni pystyn huijaamaan ihan sata nolla. Jos unet jäävät vähiin, pariin tai muutamaan hassuun tuntiin, sanon itselleni, että "ompa ihana nukkua neljän tunnin päikkärit". Uni on paljon tasokkaampaa kuin mentäessä nukkumaan ajatuksella : "voi keepele, ei ehi nukkua ku neljä tuntia". Niska säryn oon saanu melkein kokonaan pois, kun oon toistanu itselleni, ettei se oo kipeä. Loppu päivästä en oo enää tiedostanu koko asiaa. Niska särky on myös säteilly päähän. Ei oo auttanu burana eikä venyttely. Oon varmaan jonkin asteinen mieli puoli näillä höpinöillä, mutta on pakko keksiä jotain et saa pidettyä paketin kasassa.

Epäonnistunut juuri, joka saattaa sisältää virheen.
Meni yksi päivä harjoitellessa juurta. Juri ei lämmenny millään millekkään, yksi oli hänen mukaansa sinnepäin. Teki mieli menettää hermonsa, mutta opettaja on auktoriteetti, oli se sitten millainen hyvänsä. Sain luvan tehdä kokeen Aarrekankaalle, loppusissaanhan Juri oli enempi jäävi kuin Kari. Sain kuitenkin sössittyä molemmat kokeet torstaina. Alko jo vähän ahistamaan, että eikö tästä tuu mitään. Kaikki neljä pintaa on menny joka kerta läpi, mut juuressa on ollu aina joku vika. Aarrekankaan tarkistamat ei ollu enää vajaita. Pari kertaa, okei, ainakin seitsemän kertaa lanka meni läpi, eikä näin ollen kokeita kannattanut hyväksyä. Kuvissa langan läpi menemiset olisi voinu näkyä virheenä. Jokaisen kokeen avasin ja puhtaita olivat. 2/4 oli vähän huokosia, mutta muut ihan puhtaita.

Sitten oli enää perjantai, viimeinen koulupäivä ammattitutkinnolla.

Perjantaina olo oli jo jotenkin turta. Kaiken tasoinen itseluottamus oli hukassa, musta kokeen tekemiseen pitää hieman olla ylimielinen, että se onnistuu. Oloa huojensi se, että vaikka koe menisi metikköön, voisin ilta koulussa jatkaa tutkinnon loppuun. Se helpotti ihan tosissaan kun tiesi ettei jää kesken. Ja sekin helpotti kun tiesi että tulisi näkemään Merilää uudestaan. 

Täydellisyyttä hipova välipalko. Ei tarvitse kuin hipaista rälläkällä.
Tein yhden juuri kenraalin ja tein niinkuin Merilä ja Aarrekangas sanoivat. Otin siis hieman tukea jostain kun aiemmin olin vetänyt ilman tukea. Nojasin juuren teon ajan seinään ja menikin paljon paremmin. Tein kokeen ja juuren jälkeen teki mieli hakea Aarrekangas katsomaan juurta kuinka nätti se oli! Kerran meni lanka läpi ja silloinkin ihan alussa, eikä sitä edes huomannu kunnolla, koska lopetin siihen paikkaan, hioin ja jatkoin. Se oli elämäni nätein, suorastaan kaunein laki sauman juuri ja tais se olla kauniimpi kuin moni muukin. Välipalossa ei ollu mitään ongelmaa, siitä tuli tasainen, ei tarvinnu juurikaan hioa, muutakuin aloitusta tasoittaa. Pinta meinasi jännittää, ajattelin että voiko käydä niin huonosti, että pinta menee ensimmäistä kertaa mönkään tällä kertaa. Se onnistui, menin opettajan huoneeseen ja hymyilin. Opettaja Merilä tuumasi että nyt näytät iloiselta. Olin tyytyväinen, ainut mistä odotin että tuleee sanomista oli pieni reunahaava siellä täällä, mutta sekin meni. Opettaja Aarrekangas tuli paikan päälle katsomaan kokeen ja onnitteli kädestä pitäen. Vihdoin kuviin menevä kappale!

Kuviin menneen kappaleen juuri.

Loppu aika menikin siinä kun kirjaimellisesti juoksin ympäri koulua. Monet tuli kysymään mun tulevaisuudesta, en oikein halunnu puhua, kun pelkäsin että alan vollottamaan. Sanoinkin että leikitään, että tää on normaali perjantai päivä, ei toivoteta hyviä jatkoja tai muistella menneitä. Palauttelin varastoon suurimman osan tavaroista ja osan heitin menemään. Varustekaappiin jätin tärkeimmät siltä varalta että palaisin uusimaan laki kokeen. Siivosin paikkani, sinne olisi varmasti seuraavan kiva mennä kun siellä olisi kaikki kondiksessa.

   Kuviin mennyt pinta.

Tyhjensin puku kaappia ja löysin sieltä a-mitan jonka sain Jauhiaiselta lainaan hitsailujen alussa. Se oli ollut tuolloin kiiltävä ja uusi a-mitta. Naarmuja siihen tuli kaikesta huolimatta ja alkuperäinen pussi oli riekaleina. En ollu pitkiin aikoihin sitä käyttäny, levyjä ja putkia on tullu vaan hitsailtua. Mua oltiin vannotettu palauttamaan se, samassa mahaan tuli perhosia. Nyt pitää palauttaa tämä, eikä saa liikuttua millään tapaa.

Opettaja Jauhiainen löytyi ja menin palauttamaan mitta välinettä ja olin tosi yllättynyt kun sitä ei huolittu takaisin. Kuulemma tulisin tarvitsemaan sitä vielä enemmän kuin olin tähän mennessä tarvinnut. Piti äkkiä sulavasti lähteä paikalta pois, en pystyny muutakuin kiitoksen sanomaan. Joskus joku viisas on sanonu että tärkeintä on lähteminen ja se piti kutinsa tälläkin kertaa.

torstai 3. lokakuuta 2013

Viime viikon torstai, toisenlainen koepäivä

Hitsasin vain keskittyen nurkkien sulattamiseen. Kaikki omat availuni oli puhtaita. Jututin jossain kohtaa Petteriä joka oli tekemässä asiakastyötä plaanilla. Yllätyin kun opettaja Aarrekangas tuli siihen juttelemaan ja kysymään kuinka mulla sujuu. Kerroin miten menee ja sanoin sen että on epävarma olo kun eilen oli monessa huokosia, mutta tänään on ollu puhdasta. Aarrekangas toivotti tsemppiä, olin ihan monttu auki. Noinkin pieni asia kuin "tsemppiä", voi vaikuttaa suuresti oppilaan hitsausolotilaan. Monesta asiasta ajattelen niin että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, otan tämänkin hyvänä juttuna että onhan se kiva kun paria viikkoa ennen valmistumista saan pääopettajaltani tukea oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :)

Aarrekangas avasi loppu päivästä yhden ja puhdas oli. Ulkonäöllisestikkin kaikki näytti hyvältä. Tein vielä loppu päivästä kokeen, kello oli jo yli yksi. Etsin Jurin ja kun tämä oli pitkään arponu käyvätkö levyt edes koe paloiksi, sain leimat. Kohta tämä opettaja seurasi perässä ja tuli sanomaan maakaapelista ja siitä etten sais rälläköidä. Piti ihan tulpat ottaa pois ja kuunnella mitä mulle koitetaan sanoa, mutta kyse oli siitä että en saa irroittaa kappaletta telineestä ja rälläköidä pöydällä. Se oli mulle selvä juttu. Ihan kuin siinä olis kyseenalaistettu mun voimia naisena, että jaksanko rälläköidä kädet ylhäällä. Taas nakattiin bensaa liekeille. Sitten Juri sanoi että hän tulee katsomaan kokeen tekoa. Alko ottaan päähän ja sitten koko ukko hävis johonki. Onneksi älysin mennä tupakkapaikalta etsimään ja opettaja tuumi että voin tehdä sen ihan omin päin. En tiiä oliko ongelmanan eri äidinkielet vai kumma huumorintaju, mutta ei oikein osattu kommunikoida.

Ennen koetta tärisin kuin haavanlehti. Seisoin kappaleen vieressä ja vapisin. Aika oli käymässä vähiin. Istuin penkille ja siinä kun painoin liipasinta, tärinä loppu. Siinä kohtaa itsevarmuus oli juuri oikealla tasolla. Saman oon kokenu jäällä. Joskus ennen peliä jännittää niin pirusti, että tuntuu et jalat on niin tönköt ettei pysty luisteleen ja sitten kun kiekko tippuu jäähän, se kaikki jännitys katoaa. Useamman kauden jälkeen nämä pelin jännittämiset on jääny pois, kokemus ja itseluottamuksen kasvu on vaikuttanu siihen. Niin käy hitsaamisessakin.

Tein kokeen, Aarrekangas ja Juri kävivät välillä koetta katsomassa. Ei haitannu yhtään. Klo.14.05 olin saanut kokeen tehtyä. Aikaa meni 35 minuuttia. Juri kävi hylkäämässä kappaleen vajaan juuren vuoksi, kuulemma kahden millin vajaus kynnellä mitattuna. Virhe oli noin 50 millin matkalla, että en ollenkaan tästä lannistunu. Oikein hyvä kenraali tiistaita varten.

Yleensä oon aina sanonu että nainen pystyy tähän ihan siinä missä mieskin, on paljon nostolaitteita, apuvälineitä ja oon sitä mieltä että voi pyytää apua työkavereilta. Moni ukko riuhtoo yksin jotakin raskasta huonolla ergonomialla, kun fiksu mies tai nainen miettii sellaisen keinon joka rasittaa itseä vähiten. Mut tää laki sauma on sellainen, että tässä pitää olla hyvässä kunnossa, että tän pystyy hitsaamaan. Käsissä ja yläkropassa pitää olla voimaa pitää pistoolia ylhäällä, kehonhallintaa, että voit tehdä pienen pientä liikettä. Rälläköinti on erittäin raskasta tässä asennossa. Tämä on tähän asti kaikista raskain asento hitsata. Loppu rutistus.