sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Asenne ratkaisee

Lomilta tuli palattua ehkä hieman takki auki, kun uskoin, että kokeen teko on ihan selvä homma. Pidin niin sanottuja pekkas päiviä pois ennen koulun loppumista, hitsaamaan palasin tiistaina (1.lokakuuta). Silloitin palat ja hain leiman Jurilta. Hylky tuli että rytisi. Oli taas useammasta kohtaa vajaata. Koelupa meni siinä, leiman saisin vasta kun näyttäisin että osaan tehdä juuren varmasti. Ymmärrän kannan siihen että ei kokeet enää ole harjoituksia, siinä vaiheessa pitää jo osata, mutta usean onnistuneen juuren jälkeen, en oikein käsitä miten koe kappaleet on aina huonoja. Niin ja kaikki on ollu puhtaita vaikka lanka on menny läpi. Villapiikeiksi sellaisia langan pätkiä sanottiin.

Siitä on lanka sujahtanu läpi.
Niska on ihan jumissa. Isä on sanonu että jumi on voimaa. On ollu suuri työ kanavoida kaikki kivun käsittely ja huonot tuntemukset sellaiseksi kehittäväksi energiaksi. Oon tosi huono valehtelemaan, enkä pidä valehtelusta. Joskus olisi ihan tyylikästä johonkin heittää jokin pieni valkoinen valhe, mutta mulla se kirpasee. Itseäni pystyn huijaamaan ihan sata nolla. Jos unet jäävät vähiin, pariin tai muutamaan hassuun tuntiin, sanon itselleni, että "ompa ihana nukkua neljän tunnin päikkärit". Uni on paljon tasokkaampaa kuin mentäessä nukkumaan ajatuksella : "voi keepele, ei ehi nukkua ku neljä tuntia". Niska säryn oon saanu melkein kokonaan pois, kun oon toistanu itselleni, ettei se oo kipeä. Loppu päivästä en oo enää tiedostanu koko asiaa. Niska särky on myös säteilly päähän. Ei oo auttanu burana eikä venyttely. Oon varmaan jonkin asteinen mieli puoli näillä höpinöillä, mutta on pakko keksiä jotain et saa pidettyä paketin kasassa.

Epäonnistunut juuri, joka saattaa sisältää virheen.
Meni yksi päivä harjoitellessa juurta. Juri ei lämmenny millään millekkään, yksi oli hänen mukaansa sinnepäin. Teki mieli menettää hermonsa, mutta opettaja on auktoriteetti, oli se sitten millainen hyvänsä. Sain luvan tehdä kokeen Aarrekankaalle, loppusissaanhan Juri oli enempi jäävi kuin Kari. Sain kuitenkin sössittyä molemmat kokeet torstaina. Alko jo vähän ahistamaan, että eikö tästä tuu mitään. Kaikki neljä pintaa on menny joka kerta läpi, mut juuressa on ollu aina joku vika. Aarrekankaan tarkistamat ei ollu enää vajaita. Pari kertaa, okei, ainakin seitsemän kertaa lanka meni läpi, eikä näin ollen kokeita kannattanut hyväksyä. Kuvissa langan läpi menemiset olisi voinu näkyä virheenä. Jokaisen kokeen avasin ja puhtaita olivat. 2/4 oli vähän huokosia, mutta muut ihan puhtaita.

Sitten oli enää perjantai, viimeinen koulupäivä ammattitutkinnolla.

Perjantaina olo oli jo jotenkin turta. Kaiken tasoinen itseluottamus oli hukassa, musta kokeen tekemiseen pitää hieman olla ylimielinen, että se onnistuu. Oloa huojensi se, että vaikka koe menisi metikköön, voisin ilta koulussa jatkaa tutkinnon loppuun. Se helpotti ihan tosissaan kun tiesi ettei jää kesken. Ja sekin helpotti kun tiesi että tulisi näkemään Merilää uudestaan. 

Täydellisyyttä hipova välipalko. Ei tarvitse kuin hipaista rälläkällä.
Tein yhden juuri kenraalin ja tein niinkuin Merilä ja Aarrekangas sanoivat. Otin siis hieman tukea jostain kun aiemmin olin vetänyt ilman tukea. Nojasin juuren teon ajan seinään ja menikin paljon paremmin. Tein kokeen ja juuren jälkeen teki mieli hakea Aarrekangas katsomaan juurta kuinka nätti se oli! Kerran meni lanka läpi ja silloinkin ihan alussa, eikä sitä edes huomannu kunnolla, koska lopetin siihen paikkaan, hioin ja jatkoin. Se oli elämäni nätein, suorastaan kaunein laki sauman juuri ja tais se olla kauniimpi kuin moni muukin. Välipalossa ei ollu mitään ongelmaa, siitä tuli tasainen, ei tarvinnu juurikaan hioa, muutakuin aloitusta tasoittaa. Pinta meinasi jännittää, ajattelin että voiko käydä niin huonosti, että pinta menee ensimmäistä kertaa mönkään tällä kertaa. Se onnistui, menin opettajan huoneeseen ja hymyilin. Opettaja Merilä tuumasi että nyt näytät iloiselta. Olin tyytyväinen, ainut mistä odotin että tuleee sanomista oli pieni reunahaava siellä täällä, mutta sekin meni. Opettaja Aarrekangas tuli paikan päälle katsomaan kokeen ja onnitteli kädestä pitäen. Vihdoin kuviin menevä kappale!

Kuviin menneen kappaleen juuri.

Loppu aika menikin siinä kun kirjaimellisesti juoksin ympäri koulua. Monet tuli kysymään mun tulevaisuudesta, en oikein halunnu puhua, kun pelkäsin että alan vollottamaan. Sanoinkin että leikitään, että tää on normaali perjantai päivä, ei toivoteta hyviä jatkoja tai muistella menneitä. Palauttelin varastoon suurimman osan tavaroista ja osan heitin menemään. Varustekaappiin jätin tärkeimmät siltä varalta että palaisin uusimaan laki kokeen. Siivosin paikkani, sinne olisi varmasti seuraavan kiva mennä kun siellä olisi kaikki kondiksessa.

   Kuviin mennyt pinta.

Tyhjensin puku kaappia ja löysin sieltä a-mitan jonka sain Jauhiaiselta lainaan hitsailujen alussa. Se oli ollut tuolloin kiiltävä ja uusi a-mitta. Naarmuja siihen tuli kaikesta huolimatta ja alkuperäinen pussi oli riekaleina. En ollu pitkiin aikoihin sitä käyttäny, levyjä ja putkia on tullu vaan hitsailtua. Mua oltiin vannotettu palauttamaan se, samassa mahaan tuli perhosia. Nyt pitää palauttaa tämä, eikä saa liikuttua millään tapaa.

Opettaja Jauhiainen löytyi ja menin palauttamaan mitta välinettä ja olin tosi yllättynyt kun sitä ei huolittu takaisin. Kuulemma tulisin tarvitsemaan sitä vielä enemmän kuin olin tähän mennessä tarvinnut. Piti äkkiä sulavasti lähteä paikalta pois, en pystyny muutakuin kiitoksen sanomaan. Joskus joku viisas on sanonu että tärkeintä on lähteminen ja se piti kutinsa tälläkin kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti