Yleisosaamisjakso

Tämän blogin syvimpänä ajatuksenahan on ollu kirjoittaa siitä millaista on olla opiskelija Turun AKK:ssa ja millaista on olla nainen tälläisellä alalla. Näin koulun loputtua, olen alkanut muistelemaan millaista oli olla perustutkintolainen ja mitä silloin tapahtui. Tämä voi saada joillekkin korviin punaa, mutta kaikki teksti tulee lämmöllä, no hard feelings!

Aloitin kone- ja metallialan perustutkinnon 2011 vuoden marraskuussa. Ensimmäiset päivät olivat hieman jännittäviä, odotin luokan koostuvan pitkälti oman ikäisistä. Ajattelin, että kaikki  "aikuiset" on töissä eivätkä täällä. Yllätyin siitä kuinka paljon 30-55-vuotiaita opiskelijoita koulussa on. Tunsin olevani ihan alta vastaaja, tuntui et oon ainut joka ei tiedä vielä mistään mitään. Oli insinööriä ja entisiä telakkamiehiä. Sitten olin minä, joka olin tehnyt kaikenlaista laidasta laitaan. Olin ollu mm. hautausmaalla, ohjaajana ja henkilökohtaisena avustaja. En ole ollu kovin ronkeli töiden suhteen. Ainut mitkä oon onnistunu välttämään on heset ja siivous. Siinä on ollu mun rima. Syvä kumarrus näille, ei yhteiskunta enkä minä pärjäis ilman siistiä ympäristöä ja höttömättö hamppareita!

Sain Nakolinnan Pentin opettajakseni ja nyt kun tunnen kaikki opettajat jollakin tavalla, Pentti on ihan passeli perustutkinto ryhmien opettajaksi. Hauska, rento ja joustava. Jos mää olisin ollu kyseinen ope, mun käpy olis palanu jo miljoona kertaa, kun aikuiset ihmiset ei osaa käyttäytyä.

Alussa oltiin paljon teoria tunneilla, se oli mulle yhtä tuskaa, en voi vaan päivä kausia istua luokassa tekemättä mitään. Mun oppimis tyyli on kuitenkin se että "tekemällä oppii", ihan niinkuin pappakin ruukasi sanoa. Koin hätää siinä etten pääse oppimaan asiaa kunnolla ellen pääse käsillä sitä kokemaan. Istuin eturivissä ja koitin tehdä muistiinpanoja, jotta pysyn paremmin kärryllä. Eräs viikko käsiteltiin sorvin teriä ja koneistamista ihan alkutekijöitä myöten. Erittäin raskas viikko henkisesti, muistan nukahtaneeni yhtenä päivänä ensimmäisen tunnin aikana, vaikka kaikkeni kamppailin ettei niin kävisi. Pahoittelin tätä Pentille koska pystyin kuvittelemaan kuinka loukkaavalta tuntuu kun oppilas nukahtaa kesken tunnin. Tässä kohtaa tulin entistä varmemmaksi siitä että haluan hitsaamaan ja pian.

Kun enimmät teoriat oli lusittu päästiin käymään hallin puolella, pää asiassa oltiin transpointin puolella, tehtiin taivutuksia ja leikattiin peltisaksilla. Kaikkea hyvin simppeliä, jotta saatiin tuntumaa. Vieläkin on tallessa ensimmäinen metallityö, mutta onhan se ihan kamala, yksikään reuna ei oo suora ja viimeistelystä ei oo kuultukkaan! Tehtiin pneumatiikka viritelmiä, pidin paljon aivojen haastamisesta, välillä tuli kamala päänsärky kun keskittyi niin kovasti. Koneistamisesta en tykänny, tuli kammo jo siitä kun jossain kohtaa mainittiin sen vaativan matemaattista lahjakkuutta. Ja se miten tarkkaa kaiken piti olla, se ei vaan sopinu mulle.

Hitsaamaan oli kova hinku, mutta aina oli joku este, ettei se onnistunu. Sitten kun saatiin jokin hitsauspaikka, siinä saatto olla yhdellä paikalla kolmekkin, koitettiin vuorotella. Ensimmäinen hitsailu koulussa tapahtui puikolla. Jaoin tämän kokemuksen Denisen kanssa, ystävystyimme koulussa, nykyään näemme vapaa-ajalla silloin tällöin. Eräs samettihousuinen PT-opettaja näytti meille paikan ja siinä vaiheessa oltiin ihan omillaan. Ei ollu mitään tietoa mitä kuuluu tehdä. Millä tavalla puikko syttyy, miten paljon virtaa pitää olla. Markus-setä auttoi meitä, laittoi virran millä olisi hyvä alapienaa tehdä. Puikko oli ihan koko ajan kiinni, eikä tienny kuinka kuljettaa sitä. Kamalia räpellyksiä, puikkoja meni hukkaan varmaan paketillinen ku ei tiedetty tai ainakaan minä en tiennyt että ne voi käyttää niin loppuun kuin päällystettä on. Mutta vihdoin ja viimein oli päästy hitsaamaan!

Tigillä hitsaamisesta muistan sen että Opettaja Vuorinen näytti miltä sauman pitäisi näyttää, vaikkei hän meidän virallinen opettaja ollutkaan. Silloin jo aloin pitämään tigistä tosi paljon. Itse opin sen että elektrodin pitää olla ihan neulan terävä, jotta hitsaaminen onnistuu. Lanka koneella päästiin myös hitsailemaan. En tienny yhtään miten kaikkia niitä nappeja pitää säätää ja saatiin joku niin vanha kone, että arvot piti säätää asteikolla 1-2-3-4. En tänäkään päivänä tahdo ymmärtää tuollaisten koneiden sielun elämää, olimpa kuinka luokkahitsari hyvänsä. Jossakin välipalautteessa kerroin huonosta opetuksesta, ettei päästä hitsaamaan, eikä ole opettajaa läsnä yms. Myöhemmin opettaja Häkkinen palkattin perustutkintolaisten opettajaksi, saattoi siis jopa olla niin että palautteen annosta oli jotain hyötyä. Uskon, että nykyisin perustutkintolaisten perään katsotaan paremmin.

Yleisosaamisjaksosta sanon sen verran, että kuka tahansa kyllä pärjää siellä oli nainen tai mies. Mielestäni yleisosaamisjakso voisi olla tiiviimpi ja paremmin suunniteltu. Uskallan puhua tästä näin rajusti sen takia kun  minä olin kuitenkin se häntäpää joka ei ollut mitään metalli alan tehtäviä ennen tehnyt ja hyvin pysyin mukana. Monesti puolet päivästä meni kirjaimellisesti ihan hukkaan kun ei ollut mitään tekemistä, istutttiin vain jossakin. Päivät loppuivat puolilta päivin tai silloin kuin huvitti, koska mitään kirjaa ei näistä pidetty. Suurinta osaa tämä ei haitannu, mutta jos miettii tehokkuutta, puolen vuoden yleisosaamisjaksosta olisi ainakin kuukauden saanut helposti pois. Koen perustutkinnon alkaneen vasta siitä kun Jauhiainen nimettiin meidän opettajaksi ja IW-hitsaukset alko.