Takaisin työelämään

Siitä onkin melkein kaksi vuotta kun olen viimeksi palkallisessa työssä ollut. Lukuunottamatta muutamaa työkomennusta Pohjois-Savoon ja työpätkää joissa olen ollut ruokapalkalla. Ja palkkaahan se on sekin ollut, eivätkä olleet lainkaan huonosti neuvoteltuja sopimuksia.

Hieman olen pelännyt sitä että olisin koulussa mennyt pilalle taukojen pidon suhteen, koulussa kun sai aika vapaasti pitää tauot ja määrittää niiden keston. Sehän oli vain omasta harjoitteluajasta pois.

Uskallan sanoa ääneen, että olen iloinen siitä että jaksoin kestää pientä kenttäkettuilua siitä, et mulla oli kova halu päästä tekemään, enkä malttanut istua ruokalassa tunti tolkulla. Uskon, että se on nyt palkittu, pääsen näyttämään mitä osaan ja kuinka paljon mussa on vielä potenttiaalia.

Ensimmäinen päivä meni pitkälti paikan siivoilussa, työkavereihin ja laitteisiin tutustumiseen. Hieman valmistelin kappaleita seuraavalle päivälle. Sain myös käyttööni uuden hitsauskoneen, pikkusen olin sen kanssa pulassa, kun kukaan ei oikein osannut kertoa miten saan jännitteen näkymään näytölle ja mitä se eräskin numero siinä symboloi. Loppupäivästä välähti ja opin oleellisimmat tiedot koneesta, niillä pärjäisin. Nyttemmin olen saanut koneeseen paperiohjeet, pääsee vielä hifistelemään namiskojen kanssa.

MMM TIG <3

Tätä mulle lisää!

Jo parin viikon jälkeen musta tuntuu jollain hassulla tavalla siltä että oon omieni parissa. Mun ei tartte tuntea oloani ulkopuoliseksi kun lähden tauolta normaaliin aikaan pois. Hallissa ollaan ajoissa ja sieltä lähdetään sovittuun aikaan. Uskon että osa tästä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta johtuu mun asutushistoriasta, siitä että oon Kytökylästä lähtöisin enkä mistään Helsingin kupeesta.

Ja oon saanu hyvän vastaanoton. Yksikään työkaveri ei oo antanu mun sukupuolen tai vastavalmistuneisuuden vaikuttaa. Paitsi puolalaisvahvistus hieman tuumi, että mun olis parempi mennä takaisin kouluun ja tulla toimistoon sieltä töihin. Otin sen huumorilla, en lähde muuttamaan suunnitelmia.

Kahden viikon ajalta suurin harmitus on ollut se, että joulupukilta saatu taskulamppu puhallettiin. Oon kyllä sen sorttinen, että liikun paikasta toiseen ja tavarat myös, mutta aina ne löytyvät viimeistään päivän tai parin sisällä. Nyt on mennyt viikko, kaikilta olen kysellyt ja etsinyt kaikkialta, mutten löydä. :( Oon ihan sokea ilman sitä lamppua. Kaikki saumat näyttää ihan samalta ilman sitä!

Tälläisiä on nyt työn alla useampi. Juu muutama nööli on, tulevat lähtemään pois. :)

Ensimmäiset työhitsaukset

Erikseen pitää mainita koeponnistuksen olleen mieleenpainuva seikka. Kilpilahdessa vedettiin paloletkuja putkilinjojen päälle metritolkulla kun vettä tarvittiin ponnistusta varten. Muistan kuinka jännittävää oli odotttaa täyttymistä ja sitten vain ihastella, kun näki että jollakin on ammattitaitoa tehdä jotain vastaavaa. Ja nyt minä pääsin itse sitä kokeilemaan, paljon pienemmässä mittakaavassa ja useampaan kappaleeseen. Harmikseni aika monesti tuli vesi läpi ja samasta paikasta. Ei auttanu muu kuin käydä paikkaamassa. Kaksi piti vettä ilman korjauksia. Ensi kerralla tiedän mitä pitää tehdä paremmin, odotan jo sitä.

Toki on tullu tehtyä ihan aloittelijan kämmejä, silkkaa ajatelemattomuutta ja innokkuutta. Esim. maakaapeli on unohtunu laittaa kiinni, heftannu vaikken ollu hionu maalia pois ja oon ollu laskemassa maskia alas vaikkei se ole ollu päässäkään.




Umpilangalla nämä. Tummemman sauman on tehnyt joku toinen :)

Toisella viikolla olin hieman tuskissani vanhan lankakoneen kanssa. Kahvitauolla eräs tuumaili, että vanhoja patuja pitäisi laittaa pellolle ja ottaa nuoria enempiä ja taisipa olla vielä niin että nuoria naisia. Mielessäni mietin, että annetaan vaan niidenkin pysyä leivän syrjässä, pitäähän jonkun osata käyttää porraskäyttöisiä koneita. Meni pitkään ennen kuin pääsin koneeseen jyvälle. Meni hetkellisesti usko siihen että oon pätevä hitsaaja.

Umpilangalla

Paria päivää myöhemmin pääsin takaisin jaloilleni. Sain tehtäväksi sahata RHS-putkea ja hitsata ne kasaan, PUIKOLLA. Jos mulla olis ollu häntä se olis viuhunu niin paljon. Samana aamuna puin ensimmäistä kertaa eläessäni hitsaajan haalarin päälle. Sain värkätä ihan rauhassa itsekseni, enkä kokenut mitään ongelmaa oikean virran hakemisessa ja hitsaamisessa. Tästä mä olin alkanu unelmoimaan kolmisen vuotta sitten, kun näin vastaavaa Kilpilahdessa. Lakiosuuden raon täyttäminen oli vaikeaa, kaipasin kaukkaria. Kolo oli ahdas!

Ei aina ole niitä ihanteellisia olosuhteita, tuossa köllötin kyljelläni. Kuvassa hitsattavaa kohtaa ei näe. Puikolla nämä.

Kaksi viikkoa on töitä tehty, eikä oo tuntunu hullummalla. Mulla on sellainen olo kuin olisin ollut pidempäänkin töissä. Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista mitä koulussa ei ollut tehnyt tai joskus vain kerran kokeillut. Oon oppinu joka päivä ja joka tunti jotakin uutta. Ja tulen oppimaan vielä pitkän aikaa. Haikealta tuntuu jättää kirjoitushommat tältä osin. Se on vaan raaka tosiasia että jonkun loppu on aina uuden alku. Lokin kirjoittaja kiittää ku kuittaa tältä erää. Kaikille oikein hyviä hitsauspäiviä!



Osa Kyrötekniikan työntekijöistä

PS. Jippii, lamppu löytyi toisen työpisteen pöydän alta! En kyllä käsitä miten se sinne oli pyöriny! Pääasia, että löyty, näen jälleen sen ansiosta. Työ on monipuolista, tehtävät ja menetelmät vaihtuvat. Trukilla ajokin on jo ihan mukavaa, vaikka aluksi kammoksuin koko touhua. :) Ja edelleenkin oon ihan innoissani työstä eikä mielipiteet oo muuttunu, entistä enempi kaikki tuntuu vahvemmin oikeammalta. Oon kotiutunu jo. Oon oikealla tiellä. <3


Mielenkiintoinen otos. Puikolla hitsattu. Kiitos Tarmo!



Vipuset valmiina, roiskeet on poistettu ja sinkitty.

The End!

Kaiken maailman kuvatuksia

 

Loviisa 2010. Tuolla kiinnostus kasvoi entisestään, melkein pääsin oppisopimukselle, mutta tuolloin perustutkinto puuttui. YIT:n Jorman ja Maken opissa olin. Enkä tuolloin edes erottanu laikkoja toisistaan, pitkälle on tultu! Kuvassa Jorma.

Pestaa Nuori -tapahtumassa Turun Aikuiskoulutuskeskus. 13.9.2013

 

Kahvittelua, vihdoinkin sain sen viinerin<3 Lokakuun alkupuolella mennään. Töissä on tullut oltua pari päivää.

Sain stipendin SHY;n Turun Senioriklubilta. Jännitti niin pirusti. Kun kuunteli mistä hyvästä stipendin saa, liikuttu kovasti. Meitä haastateltiin vuorollamme, kun mun vuoro tuli, mun oli kieltäydyttävä. Oli pienestä kiinni etten alkanu vollottamaan. Oon kyllä välillä aikamoinen maailman napa, mutta siinä tuli kehua yhdelle pienelle ihmiselle ihan liikaa.



kl.siht. Jouko Rinneranta,  op. Pentti Merilä, klubimestari Olli Rönnemaa, opisk. Reeta Laurila,op. Ari Jauhiainen, hitsauksen pääopettaja Kari Aarrekangas, kouluspääIlikkö Iiro Isaksson.




Lakisauman hitsaamista, hitsaan koetta, enkä häiriintyny kuvaamisesta. Kipinöitä<3

 

"Jauhis, mee metikköön virnuilemasta"



Roiskeet pois. Hups, "tikki" hanskat kädessä :)

  

Tähän loppuun pitää vielä mainita henkilö nimeltä Hannele Larkovuo. Tämän henkilön ansiosta tämä blogi siirtyi ajatuksesta toteutukseen. Suurkiitos kaikesta!

25 vuoden kokemus vrs. vuosi

Nyt on aika kirjoittaa jatko kirjoitukselle hitsauksen salat: "Haluan kertoa tunteistani, haluan kertoa viha-rakkaus suhteestani opettaja Jauhiaiseen. Ensiksi käsitellään viha ja siinä mukana tulevat negatiiviset mielentilat."

En oikein osaa kuvailla mun ja Jauhiaisen opettaja-oppilas suhdetta kuin viha-rakkaus-suhde nimikkeellä. Välillä kun on käpy palanut ihan sata nolla ja välillä tullu näitä kaapeli-tuntemuksia joista kerron. Kuten kerroin hitsaushierarkia tekstissä, ensivaikutelma ei ollu mitä parhain: "Ompa tuossa kamalan ylimielinen ja m*l*kk* opettaja. Ei viittiny edes vastata mitään."

En koskaan olis uskonu, että ensivaikutelma voi pettää niin pahasti. Yleensä jos joku ihminen alussa vaikuttaa tympeältä, kohtelen tätä samoin. Ei kuulu tapoihin alkaa tekemään vaikutusta ihmiseen joka on mulle tyly. Kuitenkin kotona on opetettu hyville tavoille että opettajaa pitää kunnioittaa. Enkä nähny syytä alkaa haastamaan tätä opettajaa. Viikkojen aikana, huomasin, että ei ensivaikutelma pidä paikkaansa. Mielipide alko muuttumaan, tuohan on hyvä tyyppi. Osas ottaa mersu-vinoilut hyvin vastaan eikä ottanu silmätikuksi.

Kesän 2012 olin koneistamossa, enkä ajatellu että saan enää mitään opetusta Jauhiaiselta. Syksyllä levy- ja teräsrakennekurssin aikaan saatiin hitsausopetusta kiuasta varten. Mitä enemmän Jauhiainen on opettanu, sitä enempi oon alkanu kunnioittamaan opettajaa. Kun Nakolinna ehdotti tätä AL ja RST jaksoa, olin tosi iloinen siitä, että saan Jauhiaisen opettajaksi. Päästiin Sirin kanssa siistiin osaan hallia ja ei ollu kova meteli kun paljon hitsattiin tigillä. Itse päätettiin siivous päivistä, aamuisin kun laitettiin radio päälle, pidettiin aamun avaus ja kuunneltiin joku sattuman varainen kappele ihan seisaaltaan. Opettaja Jauhiainen preppas meitä ja opetti kuinka pysty levy hitsataan magilla. Töitä piti tämän kokeen ansiosta tulla, mutta sanotaanko näin, että tuli muuttujia, jotka ei ollu riippuvaisia meistä.
 

Viimeisen alumiinikokeen Jauhiainen halusi valvoa. Kävin ennen koetta vessassa, sillä aikaa Jauhiainen oli sekoittanu koneen kaikki asetukset ja mun piti ne säätää uudestaan ja kertoa miksi näin. Selvitin tämän osion ja hitsaaminen onnistui. Koetta en saanut ekalla läpi, särmä ei ollu sulanu kunnolla. Ei enää ujostuttanu hitsata Jauhiaisen nähden.

Alumiini näytössä Jauhiainen opetti kuinka pöydän välitason nurkan saa hitsattua. Jauhiainen näytti mallia ja kertoi että vaikka näyttää siltä että se palaa puhki ja että reikä ei näytä täyttyvän, luota siihen että se täyttyy. Opettaja seurasi hitsaamistani ja lopussa tuli se vaihe jolloin kaikki näyttää menevän pieleen. Kuulin mielessäni Jauhiaisen sanat, pitää luottaa täyttymiseen, odotin ja odotin, reikä täyttyi ja sauma oli melkein prikulleen sama kuin malli. Näitä kokemuksia mahtuu lukuisia vuoden ajalle, tämä on vain yksi esimerkki.

"Luota siihen, että se tulee täyteen" Kuvassa migillä hitsattu alumiinia.

Opettaja Jauhiainen on kyllä saanu pään välillä ihan hajoamis pisteeseen. Jauhiaisen tapa kertoa jonkun olevan väärin, on niin suora (ainakin mun herkälle luonnolle). Kuitenkin jokaisesta huomautuksesta on ollu hyötyä ja oon kanavoinu ketutuksen haluksi kehittyä paremmaksi. Jokaisesta virheestä oon oppinu.
 

Uskon siihen, että tiettyjen ihmisten välillä voi olla yhteys ja kemioiden yhteensopimista. Tuollaiset yhteys asiat kuulostaa kuitenkin imelältä siispä olen ajatellut että siinä välillä on "kaapeli". Näkymätön tosin.

Kirjoitan vapaa-ajalla muutakin kuin blogia, kirjoitan omaa päiväkirjaa, runoja ja kirjeitä. En läheskään aina osaa ilmaista itseäni puhumalla, mutta kirjoittamalla osaan. Tämä kirjoitus on syntyny kuukausien varrella. Inspiraationa on toiminut opettaja, joka on opettanu mulle valtavan määrän asioita aina kopin siivoamisesta, ruostumattoman teräksen hitsaamisesta siihen, että pitää aina olla oma itsensä.

 

Aja mut nurkkaan,

laita mut puun ja kuoren väliin.

Paina mun selkä seinää vasten,

äläkä anna mulle tilaa mennä.

Hengitä mun niskaan,

katsele mua salaa,

riisu multa turhat luulot.

Vie mut pois mukavuusalueelta,

siellä mä kehityn eniten.

Kaada mun niskaan se kylmä suihku.

Kokeile mua,

kysy ne vaikeat kysymykset,

minä tarvitsen tätä kaikkea.

 



Isona minusta tulee... "mä oon jo iso"

Jokainen meistä on erilainen, ainutlaatuinen yksilö. Kaikille ei sovi kaikki, eikä pidäkkään sopia. Vuosien jälkeen olen huomannut, että oppimistyylin huomioiminen opetuksessa vaikuttaa motivaation jälkeen eniten oppimiseen. Jos mietitään minua oppilaana, olen joskus ollut hyvinkin hankala. Ala ja yläasteella en malttanut olla paikallaan, olla hiljaa. Häiritsin muita ja ennen kaikkea itseäni. Hyvällä menestyksellä kuitenkin selvisin. Amiksena olin maltillisempi, energiaa purettiin mm. puutöissä ja oltiin paljon metsässä. Tuntui näin ollen paljon helpommalta istua ne muutamat tunnit luokassa. AKK:ssa opiskelussa on kuitenkin ollut jotakin poikkeuksellista. Mulla on ollu hyvin korkea motivaatio. Mä oon halunnu ja tahtonu. Ja oon saanu tehdä 90% ajasta.

 

Jossain kohtaa koulua aloin enempi tarkastella opettajia koulussa. Ja jonain päivänä tiedostin asian, että tuollainen minä myös haluan olla. Opettaa toiselle jotakin mitä itse osaa ja nähdä se muutos. Jättää jälkensä. Aikaisemmassa elämässä oon vähissä päässyt tätä kokemaan. Ohjaajana oon siirtäny tietoa ja taitoa eteenpäin. Jousiammunnassa on ollut hienoa nähdä kun pieni tyttö kannattelee jousta ensin huojuen ja kun oon kertonu muutaman korjaavan tekijän, tyttö seisoo ryhdikkäästi ja onnistuu ammunnassa. Syntyy positiivinen kokemus. Pidemmän ajan ohjaamista tein päiväkodissa, avustin tyttöä ja yritin opettaa perusasioita parhaani mukaan. Siinä vaadittiin pitkäjänteisyyttä, ei kaikki opi kerrasta, eikä useastakaan kymmenestä kerrasta. Kuitenkin, aina se palkitsevin kohta on ollut nähdä kehitystä ihmisessä.

Oon huomaamattani oireillu tästä asiasta jo pitkään. Yläasteella opetin ainakin kymmenen tyttöä ajamaan mopolla, eikä yksikään keulinu ja vetäny nurin. Sählyä pelastessa koitin opettaa muille tytöille miten mailaa pidellään ja miten koko sählyä yli päätään pelataan. Oma liikunnan opettajani ei tuolloin kamalasti tästä tykännyt. Ehkä olin toisen tontilla tai ehkä en osannut aina muotoilla asioita kauniilla tavalla.

Mä oon elämäni aikana nähny monenlaisia opettajia. Voin mainita saaristolaivurikurssilta opettaja Matti Eskelisen. Alussa tämä hieman oli hiljainen ja puhui hieman monotonisesti pakolliset alkupuheet, mutta kun päästiin puhumaan merestä, ääni muuttui täysin ja yhtäkkiä koko luokka oli otettu haltuun. Havahduin itsekkin ja kun huomasin innostuksen aiheeseen, sitä oli paljon helpompi kuunnella. Hyvä opettaja on kiinnostunut asiasta jota opettaa.

Koulussa trukkikurssilla harjoiteltiin ajamista ja mulla oli vähän turvaton olo kun justiin oltiin katotttu videoita joissa kaikki paikat sortuu kuskin takia. Ajelin menemään ja pelotti hieman. Siinä kun pyörittelin päätä, huomaan ettei opettaja ole paikalla. Hyvä opettaja on läsnä, henkisesti ja fyysisesti.

Oon ollut onnekas kun sain hitsaajan ammattitutkinnolle hyvät opettajat. Mä en olis läheskään näin pitkällä ilman näitä kahta miestä. Jauhiaisen vinkistä ylipäätään jatkoin, hyvä niin. Talven aikana Jauhiainen siirty enempi muihin työtehtäviin ja jäin enempi Merilän oppitytöksi. Ja kun oon rehellinen, en ensin lämmenny Merilälle. Tuntu et en osaa kommunikoida yhtään. En osannu kuunnella ja varmaankin olin liian malttamaton. Uskon että tunne on ollu molemminpuolinen, olenhan mä aika rasittava kun virtapiikin saan. Jossain kohtaa huomasin, että meillä on murteen lisäksi toinenkin yhteinen tekijä: Oulun Kärpät. Alettiin jääkiekon kautta jutella enemmän ja kun Merilästä tuli virallisesti mun opettaja, puhuttiin hitsaamisestakin. Merilä opetti mulle monet hitsausasennot, oli tekemässä musta putkihitsaajaa. Merilässä kaikista parasta on ollut kannustaminen. Laki koe oli henkisesti tosi raskas, kun musta alkoi tuntumaan etten riitä, en valmistu. Aina Merilä ilmestyi jostain ja hyvinkin pienillä eleillä kannusti jatkamaan.

Kun kävin Haapavedellä edellisen kerran, kävin samalla matkalla kirjoittamassa työsopimuksen. Soittelin tärkeille ihmisille tästä ja en tienny miten päin olla. Työsopimus matkusti etupenkillä koko matkan. Kunnes yhtäkkiä mut valtasi kamala haikeus ja aloin miettimään Merilää. Mulla on ollu erittäin hyvä opettaja, jotkut ihmiset tekevät syvemmän vaikutuksen ja Merilä on sellainen. Ja sitten pääsi itku, onnesta ja surusta. Oon jo sen verran monet koulut käyny, että vaikka kuinka sanottaisiin että nähdään koulun loputtua, se on todellisuudessa hyvin vaikeaa toteuttaa. Tuli suru siitä, että tiesin ettei kovin monesti enää nähdä. Silti olin iloinen siitä, että tälläinen ihminen oli vaikuttanut minuun pysyvästi. Mertsi: sata varmaa on se, että Kärppä peli mennään vielä katsomaan!


Pentti Merilä, minä ja Ari Jauhiainen



Jauhiaisen vielä ollessa enempi halliopettaja sain olla tämän apuna. Muutaman kerran opetin kuinka pienasta tehdään murtokoe, opastin hiomakoneiden käytössä ja levyleikkurilla. Ja nautin siitä suuresti. Jauhiaiselle kaikki edellä mainitut on peruskauraa, mutta mä otin ne vastaan kuin suurenkin vastuun.

 

Nakolinna pyys mua kerran pitämään tig-hitsaamisesta perustutkintolaisille infoa. Kerroin koneen nappulat ja tarkistin kaikki kaapelit ja varsinkin maakaapelin. Valoa ei syttyny ja nolotti ihan älyttömästi kun kaikki katso siinä innoissaan ja mää en saanu mitään aikaan. Olihan siellä joku kaapeli väärässä paikassa, en enää muista tarkalleen mikä, mutta kuitenkin olin tulkinnu koneen merkintöjä väärin. NOLOTTI! Hitsasin mallin hyvällä menestyksellä. Paria kuukautta myöhemmin juttelin vanhan koulukaverin kanssa ja tämä kysyi multa et oonko oikeasti Turun AKK:ssa töissä. Olin ihan puulla päähän lyöty. Kuulemma kylillä oli näin puhuttu. Loppu peleissä selvisi että eräs opettava oli hieman ymmärtänyt kuvion väärin.

 

Viimeisiä levykokeita hitsaillessa levyn palat loppui kesken. Juri oli juuri tuonut ulkoa levyä ja eräs mies opiskelija isoa levyä siinä havitteli. Menin kysymään voitaisiinko molemmat leikata siitä. Se sopi. Ennenkin olin miettinyt että on siinä juron näköinen mies. Ja hiljainen. Huomasin ettei tämä puhu kovin hyvin suomea ja kysyin hänen äidinkieltään. Arnold vastasi sen olevan venäjä. Muutaman sanan muistin vielä venäjää ja rohkaistuin kokeilemaan miten kieli taipuu kun ei toinenkaan minun äidinkieltäni osannut. Ja kyllä siinä ilme ja olemus muuttu. Seuraavina päivinä kuulumiset vaihdettiin venäjäksi ja tulin kysyneeksi kuinka hitsaaminen sujuu. Puikolla hitsattiin jalkosaumaa. Eikä juuren teko sujunut. Halusin heti päästä näyttämään, ikävöin jo tuossa kohtaa puikolla hitsaamista. Juuri onnistui taasen ja koitin parhaani mukaan kertoa mitä kuuluu tehdä. Seuraavana päivänä näin Arnoldin ja juuri oli hyvä ja tämä hyvin iloinen että joku näytti kun oli pitkän aikaa yksin koittanut. Koin suurta onnistumisen tunnetta.

 

Isona minusta tulee... aika näyttää ja sanotaanko nyt näin että harjoitus tekee mestarin. ;)